sunnuntai, 5. kesäkuu 2011

EROAHDISTUS

Olen yksin kotona. Juha Tapio vaikertaa stereoissa ja Edi kylvettää itseään olohuoneen sohvalla. Kahvi on seissyt pannussa jo kolmatta tuntia mutta ei oikeastaan jaksa edes kiinnostaa.

Mikä meihin iloisiin ihmisiin menee yksin ollessa? 

Kieriskelen itsesäälissä. Tietoisesti.

Mua ei millään tavalla haittaa että mun avomiehellä on muutakin tekemistä kun hengailla mun kans sohvan nurkassa katsoen kotimaista draamaa tai rämpiä pitkin rämeitä piskien kanssa, päinvastoin. Mutta silti oon heti ihan avuton ja melankolinen kun jään yksin.

Koirilla tällaista häiriökäyttäytymistä voitaisiin kutsua eroahdistukseksi. Omalla kohdallani voidaan kai puhua opitusta avuttomuudesta.

Ehkä siirryn sängyn pohjalle riutumaan säälittävän itseni kanssa ja käärin peiton vierelleni rullaksi jotten olisi niin kovin yksinäinen..

..Tai sitten menen sohvalle nukkumaan ja kaappaan tuon haisevan otuksen kainalooni, jota myös koiraksi kutsutaan.

 

lauantai, 16. huhtikuu 2011

VAALIT

Eduskuntavaalit ovat jo tulleet minunkin postilaatikkooni. Ja tuulilasiini.

Tekisi mieli lätkäistä postilaatikkoon tarra, jossa ilmaisen olevani haluton saamaan minkäänlaisia prosyyreja koskien ehdokkaita. Ei mua ainakaan yhdellä postikortilla vakuuteta. Ei edes vaikka se lyötäisiin mun tuulilasiin, ei jumalauta, sama ku joku työntäis tuoreimman Seiskan mun pikkuhousuihin ! Perverssiä touhua tuo vaalimainonta.

 

Mitä kaikkea muuta vaalirahoilla saataisiinkaan kuin kuva ja pari lausahdusta hikiseen paikallislehteen?

 

Olen punninnut pitkään, äänestänkö vai enkö?

 

Luultavasti äänestän.

 

Vihaan sanaa äänioikeus. Varsinkin kun sitä täällä meidän kultaisessa lintukodossa niin kovasti mainostetaan. Suomessa ei ole äänioikeutta. Äänioikeus tarkoittaa oikeuttaa äänestää asioista, ei ihmisistä. Vaalioikeus meillä on, mutta ei äänioikeutta. Näin minä ainakin asian olen ymmärtänyt. 

 

Helppohan se on äänestää ydinvoimaa jos itsellä on toinen jalka haudassa.

 

Mainostetaan sillä sitten tätä tuhansien järvien maata. Lisätään perään vielä yhdenvertaisuus periaate niin kyllähän meikäläisen pulssi hipoo 200 ja kynnet painuu läpi nyrkkien. Missä vitussa on mun opintotuki?? Yhdenvertaisuus on terminä jo niin naurettava, että taidan ottaa yhdenvertaisesti tarjolla olevaa Somersbytä tähänkin ahdistukseen.

 

En toki valita, mutta minua vihastuttaa kaikki nuo tyhjät termit ja lausahdukset meidän ihanaisesta hyvinvointi valtiosta. Itsekin voin ihan saatanan hyvin.

 

Itse asiassa voinkin, mutta moni muu ei voi.

 

Unohtakaa siis nuo oksettavat ja epärealistiset termit, rakkaat, tulevat kansanedustajat. Ja kääriytykää niihin torkkupeittoihinne, meidän 100 vuotiaat eivät niitä tarvitse.

 

Btw. Ehdokas 61 on asiallinen vaihtoehto !

 

 

 

 

perjantai, 8. huhtikuu 2011

OPPIVELVOLLISUUS

Sitä alkaa olla jo niin vanha että rupeaa kelailemaan mielessään muutamien vuosien takaisia asioita. Kuten peruskoulua, oppivelvollisuutta ja etenkin yläastetta.

En oikein ymmärrä, miksi suomalaisen koulutusjärjestelmän pääperiaatteeksi on muodostunut luovuuden tappaminen, ihmisarvon alentaminen, yhdenvertaisuus periaatteen polkeminen lattian rakoon ja epätasapainoisten ihmisten palkkaaminen lasten ja nuorten kasvattamiseen.

Se, että 16 vuotiaalla on omat mielipiteet ja tahto saada ne kuuluviin, ei ole rangaistava teko.

Rankaisukeinoista järjettömin lienee jälki-istunto, joka omalla kohdallani vain lisäsi kapinallisuutta ja sääntöjen rikkomista. Haistakaavittu-asenne ja auktoriteettien kyseenalaistaminen vain kuuluu murrosikään, ei siinä sen kummempaa. Luultavasti rakentavalla keskustelulla ja asian purkamisella olisi ollut enemmän painoarvoa. Ja se vittu-sanan käyttökin olisi saattanut vähentyä, ainakin ajatuksen tasolla.

Koulukiusaaminen on hyvin julmaa ja pahinta on se, että tämä ei rajoitu pelkästään oppilaisiin vaan nuoret saavat kuulla kuittailua myös henkilökunnalta. Kehtaavatkin vielä miettiä miksi suomalaiset kersat masentuu ja ammuskelevat kouluissa.

Sen lisäksi että kouluruoka on usein pahaa, epäterveellistä ja vastenmielistä, en ymmärrä, miksi siitä tehdään nuorille pakote. Mitä eroa sillä on, syötkö hiilarimössö ja lisäaineita lähikaupassa vai koulun ruokalassa? Mutta ai niin, siitähän sai jälki-istuntoa. Ei kukaan jätä hyvää ruokaa syömättä, paitsi jos sattuu omistamaan syömishäiriön, joita ei niitäkään hoideta pakottamalla syömään 'liha'makaronilaatikkoa jossa on rasvaa ja suolaa reilusti yli saantisuositusten. Minä en ainakaan syö mitään sellaista mistä en pidä.

Kunnilla on varaa rakentaa uimahalleja ja urheilukenttiä, muttei ruokkia lapsosia oikealla tavalla. Kyllä on hyvinvointiyhteiskunnalla taas kaikki inkkarit kanootissa.

Ehkä rupean rehtoriksi.

 

 

 

 

torstai, 10. maaliskuu 2011

ITSE EGO, EGO ITSE

"Elämä on kuolemaanjohtava tauti, joka tarttuu sukupuolisessa kanssakäymisessä."

 

Olen usein miettinyt, kuinka meidän ihmisten persoona oikein rakentuu. Kuinka paljon ihmisen oma geeniperimä vaikuttaa siihen, millaisia meistä tulee? Mikä on ympäristön ja traumojen osuus ihmisen itsetunnon rakentajana? Miksi meistä tulee tällaisia?

Tarkkailen jatkuvasti lähipiiriäni tämän asian tiimoilta. Hyvä ego ei välttämättä (tai juuri koskaan) tarkoita hyvää itsetuntoa. Päin vastoin. Ulkoisesti olemme hyvin itsevarmoja, kuljemme nenät pystyssä murskaten jokaikisen vastuksen, joita kyllä riittää. Voit huutaa ja aukoa päätäsi, meitä ei todellakaan kiinnosta. Tätä muuria ei huutamalla saa särkymään.

Kyllä, kuulun itsekin tähän kyseiseen ihmisryhmään.

Kuitenkin jokaikinen moite kaivaa takaraivossa vielä kuukaudenkin päästä, ja muistamme kaikki pahat herjaukset vaikka niistä olisi vuosia aikaa. Pelkomme ovat aivan samoja kuin 12 vuotiaana. Työmme teemme parhaalla mahdollisella panoksella, koska emme uskalla tehdä virheitä. Menneisyyden haamujen näkeminen saa meidät lähestulkoon paniikkikohtauksen partaalle, mutta ulkokuori pysyy hyvinkin viileänä. Kukaan ei saa murtaa sitä näkymätöntä muuria, vai mitä?

Nykyään osaan jo istua ruokalassa yksin ilman että luulen kaikkien pitävän minua säälittävänä ja yksinäisenä. Saavutus kai sekin on. Vaikken ole koskaan ollut kovinkaan yksinäinen, se on pahin pelkoni tässä maailmassa. Kukaan ei halua olla yksin. Tai en ainakaan minä.

Sitten on ihmisiä, joita usein tulee halveksuttua, mutta kuitenkin arvostan heitä enemmän kuin mitään muuta. Ihmiset, jotka elävät hetkessä, tekevät koko ajan idioottimaisuuksia välittämättä, mitä muut ajattelevat ja unohtavat samantien elämän kasvukivuista johtuvat tuskanhetket. Heitä ei oikeasti kiinnosta mitä muut ajattelevat heidän elämästään tai tekemisistään. Heillä ei ole tarvetta kertoa puolelle maailmalle kuinka viisaita tai älykkäitä he ovat. Miksi pitäisi, koska he itse tietävät kuinka mahtavaa elämä voi olla ilman ulkopuolista painetta!? Jos heille huudetaan, he luultavasti vetävät sinua turpaan. En kannata väkivaltaa, mutta kieltämättä joskus tekisi tirpaista nekkuun, sen sijaan että katsoo viileästi päästä varpaisiin ja on olevinaan verbaalisesti lahjakas.  Ehkä nämä ihmiset ovat hieman tyhmiä, mutta luultavasti paljon onnellisempia kuin tällaiset elämän ikuisuutta pohdiskelevat keittiöfilosofit.

Haluaisin elää niin. Paskat siitä mitä muut ajattelevat.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvä parisuhde ja ihanat ystävät nostavat ihmisen itsetuntoa ja vähentävät turhaa egoilua. Hienojen ihmisten keskellä sitä voi tuntea itsensä tärkeäksi, vaikka olisit kuinka idiootti niin kukaan ei syyllistä sinua siitä kahta minuuttia kauempaa. Sellaista sattuu. Jos tekee mieli itkeä, niin sitte itketään. Jos kaadut, sinut mitä luultavimmin  nostetaan ylös tai sitten joku kaatuu kanssasi. Paskanko väliä vaikka uudet farkut ovat mudassa.

Tämä muuri on murrettu. Siihen tarvitan luottamusta, ripaus rakkautta ja liikaa naurua.

 

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka inspiroivat minua kirjoittamaan tämän tekstin. Minä tarvitsen teitä.

torstai, 18. marraskuu 2010

RAKKAUS

Olet nuori

Ja minä rakastan vain sinua.

Vanhenet

Ja minä vain rakastan sinua.

Olet vanha

Ja vain minä rakastan sinua.

 

Elämä ilman rakkautta on kuin lasi ilman viiniä. Lasi ilman viiniä on kuin tequila ilman sitruunaa. Ja tequilassa ilman sitruunaa ei ole mitään järkeä.

Olen saanut tässä elämässä kovin paljon rakkautta, sellaistakin jota en ole ansainnut. Ihminen joka pimahtelee tyhjästä, moralisoi jatkuvasti ja on tietävinään kaiken ei ole kovinkaan rakastettava ystävä, saati sitten elämänkumppani tai perheenjäsen.

Jokatapauksessa olen saanut niin paljon pyyteetöntä rakkautta, että sitä on vaikea ymmärtää. Minulle on annettu rakastavia ystäviä, jotka oikeasti välittävät siitä miten voin ja perhe, jota ei voi olla rakastamatta. Täytynee kuitenkin antaa erityismaininta ihmiselle, joka jakaa vuoteensa kanssani, joka jaksaa rakastaa minua vaikka stressaantuneena olen räjähdysalttiimpi kuin venäläinen ydinvoimala ja pääni leveää säännöllisin väliajoin kuin ankan paska. Se ei ole itsestäänselvyys.

Ylipäätäänsä mitään rakkautta ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä. Enkä pidäkään.

Joskus tulee mietittyä, rakastaako sitä liikaa? Entä jos elämä vie eri suuntiin ja kaikki ne uhraukset ja tunnustukset osoittautuvat turhiksi. Kuinka kukaan voi kestää sellaista tuskaa? Se on helvetin pelottavaa.

Mutta toisaalta, taivas voi pudota niskaan tai spurgu kadun kulmassa voi antaa minulle ensimmäisen ja viimeisen puukoniskuni, joten pessimistinen spekulointi on sangen turhaa. Siispä suosittelen rakastamista, kaikissa sen olomuodoissa.

Täytynee lisätä loppuun että tämänkertaisen inspiraation mahdollisti ihanat tyttöset, jotka ovat niin kovin rakastettavia ystäviä sekä avomies, jolla on pilke silmäkulmassa ja keinot saada tämäkin perkeleen äkäpussi kesytettyä.

 

 

Kun sinulle jää jäljelle vain rakkaus,
huomaat, että rakkaus yksin riittää.